Perustin tämän reissublogin näköjään pari vuotta sitten, mutta yhtään tekstiä en saanut aikaiseksi. Nyt on ilmeisen hyvä aika ottaa uusi yritys; tänään alkoi nimittäin meikäläisen vaihto-opintomatka Müncheniin.

 

Tällä hetkellä istuskelen bussissa ja nokka on kohti Helsinki-Vantaata. Tavaraa on mukana aika tarkkaan 20 kiloa. Sillä olisi tarkoitus selvitä Münheniin asti. Katsotaan mitä tuleman pitää.

 

Eli kaikille lukijoille vielä tiedoksi, että olen menossa Müncheniin kymmeneksi kuukaudeksi vaihto-opiskeluun. Matkan tärkeimmiksi tavoitteiksi olen kuitenkin asettanut kielitaidon parantamisen, matkustelun ja uudet tuttavuudet maailman joka kolkasta. Ja sitten vanhemmalle lukijakunnalle tiedoksi, että kyllä siellä koulussakin olisi tarkoitus vähän käydä kääntymässä. Opintoni ovat tällä hetkellä siinä mallissa, että on oikein hyvä väli lähteä vähän maailmaa katsomaan.

 

Asunnon sain helposti jonkin sortin säätiön kautta, ja asumismuoto on soluasunto. Tähän asti kaikki asiat ovat hoituneet juuri sillä saksalaisella täsmällisyydellä, jota vähän uskalsin odottaa. Asuntofirman toimisto on tänään avoinna vain puoleen päivään, joten sain sovittua, että he piilottavat avaimen johonkin lokeroon. Myös Lappeenrannassa tutuksi tulleet  Anne ja Eki ovat olleet suureksi avuksi kun olen vähän selvittänyt asioita valmiiksi. Tällä hetkellä tuntuu jopa vähän liian helpolta kaikki järjestelyt… no, ehkä tässä vielä törmätään erilaisiin haasteisiin.

 

Paikallinen tutorkin (Ben) otti eilen illalla yhteyttä sähköpostilla ja kyseli, että milloin olen Saksan suuntaan lähdössä. Benin paluuviestistä paistoi läpi jonkin asteinen hämmennys, kun ilmoitin, että saavun huomenna! Eipä siinä mitään, sovimme, että torstaina voisimme mennä toimistolle laittamaan asuntoon liittyvät byrokratiat kuntoon ja pankkitilikin pitäisi saada avattua.

 

Moni on kysynyt viime päivinä matkajännityksestä. Ilokseni ja harmikseni olen joutunut toteamaan, että eipä jännitä oikein yhtään. Ja ei jännitä vieläkään. Matkustaminen on kyllä aika tuttua puuhaa jo ennestään, mutta luulisi nyt, että edes hieman jännittäisi 10 kuukauden ulkomaankomennus. Voi olla, että en nyt ihan edes tajua vielä tilannetta. Toisaalta mitäpä tässä jännittämään. Jos 1,3 baijerilaista alkaa ahdistamaan, niin kotiin pääsee yhtä nopeasti kuin Lappeenrannasta. ”Ei se ole sen ihmeellisempää”, sano Kyläheikon Kalevi.

 

Juttu jatkuu taas myöhemmin, ehkä lentokentällä, ehkä vasta Saksassa.