Pitkästä aikaa ehtii taas kirjotella. Paljon on ehtinyt tapahtua ja toivottavasti muistan kertoa kaikki tärkeimmät.

 

Pari viikkoa sitten maanantaina Mikko ja Kalle saapuivat suunnitelmien mukaan alkuillasta. Lähdimme käymään yhdellä, mutta eihän se yhteen jäänyt. Kellokin alkoi olemaan jo niin paljon kotiin lähdettäessä, että viimeinen etappi piti matkustaa mittariauton kyytissä, metron kun ei ajanut ihan kotiin asti.

 

Seuraavana päivänä leikimme sitten oikein huolella turistia ja kävimme tarkastamassa BMW Weltin ja Olympiapuiston torneineen. Illalla jälleen syömään ja muutamalle oluelle. Seuraavana aamuna olikin sitten tiedossa todellista meininkiä. Herätyskello soimaan hyvissä ajoin ja nokka kohti Wiesn:ä. Vielä ennen alueelle astumista nautimme raikkaat dönerit ja sitten itse asiaan. Kello oli 11:30 kun saimme ensimmäiset Maß:it eteemme. Olimmeko tulleet paratiisiin… kyllä! Ei mennyt tuntiakaan, kun meno teltassa alkoi olla hulppeaa. Sitä tunnelmaa on vaikea kuvailla, mutta se on jotain täysin ainutlaatuista! Kolmannen Maß:n jälkeen muistikuvat jo pikkuisen hämärtyvät, mutta neljännen jälkeen touhu alkoi olemaan aikamoista härdelliä. Ensin tietämättämme hukkasimme Jannen, sitten menetimme pöytäpaikkamme (ei mitään havaintoa miksi), ja lopuksi ystävällinen järjestysmies vielä ohjasi seurueemme pihalle, koska repussa oli kuulemma hieman liian monta Höfbräu -panimon omaisuudeksi luokiteltavaa kolpakkoa. Huhu kertoo, että ainakin osa porukasta oli vielä pyrkinyt takaisin telttaa, mutta samainen sekuritymies oli ilmeisesti melko painavin sanakääntein kehottanut pysymään ulkopuolella. Kello oli siinä vaiheessa ilmeisesti noin viisi (tai kuusi) iltapäivällä ja päätimme lähteä etsimään syömistä. Jannekin pöllähti jostakin paikalle, ja päädyimme johonkin kuppilaan. Ruokaa emme onnistuneet tilata, vaan jälleen olutta. Tämän jälkeen meikäläinen alkoi olla valmis siirtymään kotioloihin, muiden lähtiessä vielä Burger Kingiin lähes toiselle puolelle kaupunkia (lähempääkin olisi löytynyt). Lopulta kaikki kuitenkin löysivät majapaikkaan, kellon ollessa jotain 20:n ja 23:n välillä. Joka tapauksessa, aivan mahtava päivä!

 Ensimmäiset!

Ilme kertoo kaiken

Voi tätä onnen päivää. Janne oikealla

Mene, ja koe se tunnelma!

 

Seuraavana aamuna heräsimme virkeinä ja edellisen illan sekoiluja muistellen. Edessä oli roadtripin viimeistelevää suunnittelua ja auton etsimistä. Löysimme edullisen auton ja suuntasimme kohti vuokraamoa. Auto olisi kuitenkin pitänyt varata ja saimme auton lopulta vasta kuudelta illalla. Suuntasimme kohti Itävaltaa ja tarkoitus oli ajaa jonnekin lähelle Italian rajaa. Päätimme kuitenkin jäädä jo Innsbruckiin yöksi, koska hostellin etsiminen jostakin pikkukylästä saattaisi keskellä yötä olla melkoisen haastavaa. Löysimme edullisen pikkuhotellin ja haimme vielä itsepalvelubaarista muutamat ilta-oluet.

 

Seuraavana aamuna herätys kello kuusi, ja maukkaan aamupalan jälkeen suuntasimme Garda-järvelle Italiaan. Matka sujui mukavia hyviä teitä ajellessa ja Alppimaisemia ihastellessa. Jo aamupäivällä saavuimme Gardalle ja maisemat tekivät heti vaikutuksen.

Äijät Gardalla

Joimme kahvit rantakuppilassa ja kävin vielä pulahtamassa kristallinkirkkaassa järvessä. Hyppäsimme taas autoon ja lähdimme ajamaan rantatietä pitkin etelään. Suunnilleen järven puolivälin kohdalla hyppäsimme gondolihissiin, ja sillä pääsimme ylös vuorille. Hienosti toimiva italialainen jonotusjärjestelmä alkoi jo hieman nostattaa adrenaliinitasoa, kunnes viimein pääsimme huipulle ja maisemat palkitsivat odotuksen. Kuvat puhukoot puolestaan.

Mikko, minä ja Kalle

King of the hill

 

Järjettömän monen valokuvan ja pienen kävelyretken jälkeen lähdimme alas, ja matka jatkui kohti Triesteä. Näpyttelimme navigaattorin nopeimman reitin ja jossakin vaiheessa alkoi jo usko loppua, kun tie oli enää vain muutamia senttejä Skoda Fabiaamme leveämpi. Kapea italialainen serpentiinitie upeissa maisemissa oli kuitenkin lopulta hieno kokemus sekin. Alpit jäivät takavasemmalle ja pääsimme tasamaalle. Päätimme pysähtyä johonkin pikkukylään syömään, ja löysimme todella hienon näköisen maatilaravintolan. Kaikki näytti erittäin lupaavalta, mutta italialaiseen tapaan he viettivät jonkinnäköistä siestaa ja niinpä jäivät murkinat saamatta. Sama toistui jokaisessa kokeilemassamme ravintolassa ja lopulta antauduimme nälän kouriin, ja ajoimme mäkkäriin. Jo tässä vaiheessa mieleen alkoi nousta ajatuksia ko. maan miinuspuolista. Työn tuottavuus on Italiassa teollisuusmaiden alhaisin ja se on kyllä kohtuullisen helppo uskoa. Jääköön avautuminen nyt tälle tasolle…

 

Illansuussa saavuimme Triesteen ja pienen etsimisen jälkeen löysimme varaamamme hostellin. Tästä hostellista emme kuitenkaan saaneet huonetta ja hostellin isäntä saattoi meidät parin korttelin päähän toiseen hotelliin. Tilanne oli jotakuinkin outo, ja pientä voitelurahaakin taisi tapahtumassa liikkua. No, saimme kuitenkin siistin huoneen huokeaan hintaan. Ja taas oli nälkä. Mikon kokemuksista viisaina olimme ravintolassa varuillamme. Pitsat olivat ihan ok, ja muutaman kaljan jälkeen taas hotellille nukkumaan.  

 

Aamulla suuntasimme Triestestä lounaaseen, Sistianan rannikkokylään. Kävimme hakemassa leipäpuodista vähän aamupalaa ja menimme rannalle chillailemaan. Paikka oli hieno ja lämpötilakin alkoi heilua hellelukemissa. Kiireisen aikataulun vuoksi emme voineet kuitenkaan viipyä montaa tuntia ja otimme suunnan kohti pohjoista. Saavuimme jälleen Alpeille ja kohta olimmekin jo Itävallassa.

Sistiana

 

Tarkoituksemme oli ajaa Großglockner Hochalpenstraße, joka kulkee luonnonsuojelualueen ja Itävallan korkeimman kohdan ylitse, mutta kiireisen reittisuunnitelun vuosi päädyimmekin viereselle tiellä ja virheen huomattuamme oli jo hieman liian myöhä enää kääntyä takaisin. Löysimme kuitenkin aivan mahtavan vuoristojärven ja siellä ihastelimme jälleen maisemia suu pyöreänä.

 

Hintersee

Kitzbühelistä löysimme mukavan hostellin, jonka Uudesta-Seelannista kotoisin oleva isäntä kertoi huikeita tarinoita vanhoista hostelliasiakkaista. Opimme mm. sen, että Itävallassa ei kannata ajella humalapäissään varastetulla golf-autolla, ellei halua päätyä poliisin saattamana kekselle ei-mitään, monen tuhannen euron sakko taskussa. Ostimme hostellin kola-automaatista muutamat oluet ja suuntasimme kylille syömään. Itävaltalaisen perinneruoan jälkeen menimme vielä muutamalle johonkin baariin ja sen jälkeen hostellille unta kaaliin. (Riimi tuli muuten vahingossa, en harrasta niitä)

 

Viimeisenä aamuna ajoimme Berchtesgedeniin Kehlsteinhauselle. Tämä natsipuolueen Aatulle 50-vuotislahjaksi antama teehuone sijaitsee korkealla vuorella, todella vaikuttavan vuoristotien päässä. Tarina kertoo, että tie, hissi ja itse teehuone rakennettiin vain 13 kuukaudessa. Melkoisen suuruudenhullu teko sekin, ja vielä kun Aatun tiedetään käyneen paikassa vain muutamia kertoja. Lisätietoja voitte jälleen googlata.  

Kehlsteinhaus

Maisemia

 

Alko viimeinen etappi kohti Müncheniä. Kävimme vielä syömässä matkan varrella, ja ruokaa odotellessa alkoi pieni kiire iskeä, koska auto oli määrä palauttaa kuudelta. Asiaa ei helpottanut sunnuntai-illan Stau, joka hidasti myös matkantekoa. Ruuhka kuitenkin hellitti ja olimme hyvissä ajoin perillä; avaimet löimme Europcarin tiskiin klo 17:54.

Alppimaisemaa Itävallassa

 

Huikea reissu jälleen! Matkustaminen on kivaa.

 

 

Koulu alkoi maanantaina ja siitä kirjoittelen lisää myöhemmin. Facebookissa on joitakin kuvia.