Terveisiä keväisestä Münchenistä. Maaliskuun alun huipputapahtuma oli laskureissu Monte Rosaan Italiaan. Lensin Münchenistä Milanoon, josta Klaus kumppaneineen noukki minut kyytiin. Klasun porukka lensi Ryanairilla Bergamon kentälle, jossa autovuokraamon tila-auto odotti ilman lumiketjuja, vaikka toisin oli oikein erillisen puhelun voimalla sovittu. Autovuokraamon luigien mukaan vuoristoteille voi talvella hyvillä mielin lähteä jäähallin kokoisella autolla, ilman ketjuja.  Meikäläisen lento lähti Münchenistä melkein kolme tuntia myöhässä, joten muut joutuivat odottamaan minua Malpensassa yli kaksi tuntia (oli kuulemma lentokentän pihamaa tullut tutuksi siinä odotellessa ja lumiketjutkin oli saatu matkaan ilman sen suurempaa paperisotaa.)

Lopulta yöllä viiden-kuuden aikaan pääsimme perille ja luonnollisesti heti nukkumaan. Osa jengistä oli tehnyt matkaa Rovaniemeltä asti, joten hieman oli jo väsymystä ilmoilla. Seuraava aamuna tai aamupäivällä laitoimme monot jalkaan ja sitten mäkeen. Ilma oli heti alkuun loistava ja aurinkorasvaa säästeltiin, josta seurauksena loppuviikon punanenä-efekti lähes jokaisella osallistujalla.

Our skiing group from the left: Jussi, Miikka, Kreetta, Markus, Antti, Antti, Maija und Herr Reiseführer Klaus!

Ensimmäinen päivä mäessä meni aika rauhallisesti ja paikkaan tutustuessa. Iltapäivällä otimme muutamat viinit after-ski:ssä ja siitä kämpille elpymään ja syömään Klasun valmistamaa herkullista pasta carbonaraa. Taisi porukka olla aika poikki kun uni tuli silmään jo joskus kymmenen jälkeen illalla.

Klaus and telemark

Nousimme jälleen aikaisin ja lähdimme rinteeseen koluamaan. Säät suosivat ja osa porukkaa lähti etsimään vähän koskemattomampaa reittiä. Lunta oli aika paljon, mutta sitä ei ollut satanut ihan viime päivinä, joten kauhean paljon emme päässeet pöllyttelemään.

Kolmantena päivänä sää oli aika surkea ja näkyvyys nollassa. Ylhäällä ei nähnyt käytännössä mitään, joten laskeminen oli aika hankalaa. Myös seuraavan päivän sääennuste lupasi kovaa tuulta ja pilveä. Päätimme ottaa illan rennosti, jopa seuraavan päivän kustannuksella…

Italian cheese, the best ice remover (Antti)

Seuraavan aamuna keli oli ennustuksen mukainen. Aivan mökin kulmalta lähti muutama hissi, jotka eivät olleet yhteydessä muuhun hissiverkostoon. Hissit eivät myöskään nousseet kovin ylös ja metsät tarjosivat suojaa tuulelta ja näkyvyyttäkin oli riittävästi. Lähimäet osoittautuivat juuri oikeaksi valinnaksi sille päivälle ja metsäpätkiltä löytyi edellisenä yönä satanutta ja ennestäänkin täysin koskematonta pätkää koko päiväksi.

In the forest

Lumentulo jatkui myös seuraavana yönä ja torstaina nousimme toisella kaapelihissillä Punta Indren huipulle. Pääsimme korkkaamaan ensimmäisten joukossa hienoja pätkiä ja uutta luntakin oli jo ihan mukavasti. Offariseikkailun lopussa lumilautamiehillä meinasi tulla kuuma, kun suksimiehet lähtivät jo uuteen nousuun. Seuraavan laskureissun varustuksiin ajattelinkin lisätä lumikengät ja teleskooppitikut… Telluihin en taida kuitenkaan vielä siirtyä, vaikka Klaus ja Markus kovasti puhuivat kapistusten puolesta.

Markus enjoying!

Quite steep, Antti.

Greetings  (or teasing messege) to Finland?

Markus and Klaus finding powder

Posing

Smiling siblings

Snow?

Perjantai oli viimeinen laskupäivä ja aurinko paistoi jälleen. Suksiosasto lähti valloittamaan uusia pätkiä ja lautamiehet koittivat etsiä vähemmän hikoiluttavia reittejä. Taas hieno laskupäivä, johon oli hyvä päättää reissun kurvailut. Illalla söimme herkulliset ruuat ulkona ja laitoimme kämpät lähtökuntoon. Lauantai-aamuna Ducato käyntiin ja suunnaksi Milano.

Lentoni lähti vasta illalla, joten vein laukut kentälle ja menin leikkimään turistia Milanon keskustaan. Tutustuin joihinkin nähtävyyksiin ja ajelin metrolla. Vähän kyllä outoa olla maanalaisessa kun ei kuulukaan: ”Bitte, zurück bleiben! ”

Otin kuvan Duomo di Milanosta (alla) ja jatkoin kävelykatua muutaman miljoonan muun turistin kanssa. Pari tuntia pyörin keskustassa ja sitten menin junalla takasin kentälle. Paluumatka sujui ilman suurempaa dramatiikkaa ja puolenyön aikaan olin jo kotona.

Some shrine

Lisää kuvia löydät Alppipandhojen nettisivuilta osoitteesta:

http://sites.google.com/site/alappipandhat/home

Kiitos vielä Klasulle ja muille hienosta reissusta. Ensi vuonna uudestaan!

 

Seuraavana maanantaina alkoi jälleen koulu, mutta ihan hyvä vaan. Vanhat kaverit olivat jo lähes kaikki kotiutuneet ja uusia tuttavuuksia oli mukava tavata. Valitsin tälle semesterille kursseja englanniksi ja myös saksaksi. Saksankieliset kurssit ovat kaikki paikallisten opiskelijoiden fuksikursseja, joten asiat ovat minulle jo ihan tuttuja. Kansantalouden pk:n tyylinen kurssi on oikeastaan aika helppoa seurattavaa ja samoin liiketoimintaa yleisesti tutkiskeleva kurssi. Englanninkieliset kurssit ovatkin sitten aika perussettiä ja luennoilla on tullut jopa käytyä.

Kesää kohti ollaan kovaa vauhtia menossa ja ulkona tekee mieli olla jatkuvasti. Tosin välillä täällä ilma saattaa muuttua ihan tunnin sisällä päälaelleen. Tämän saimme Priitin kanssa kokea kun olimme haikkailemassa Münchenin eteläpuolella olevilla järvillä. Aamulla aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta ja oli oikeastaan aika paahtavan kuuma, mutta sitten yhtäkkiä alkoi tuulla vuorilta todella voimakkaasti. En ole mielestäni ennen ollut niin voimakkaassa tuulessa mantereella. Taitaa noilla vuorilla olla vähän osuutta asiaan.

Järjestimme kaverimme Jürgenin kanssa yhteiset 50v -synttärikemut pari viikkoa sitten. Vuokrasimme talomme yläkerrasta kerhohuoneen ja siinähän se ilta ja yö menivät nopeasti. Aamulla aikaisin teimme jo alustavaa siivousta ja menimme nukkumaan. Myös Sepe totesi paremmaksi jäädä muutamaksi tunniksi keräämään voimia, ettei kävisi samalla tavalla kuin kämppikselleni, joka vietti hyviä hetkiä U-Bahnissa.

More party pics at:

http://www.raidfoto.planet.ee/munich/50yearoldparty/

Birthday Boys, Jürgen

Hiking trip #1 with Priit

Hiking trip #2

Biking trip to Starnberger see with Priit

I jumped into lake and found some fish...

Tästä saakin hyvän aasinsillan uuteen kämppikseeni. Andres pääsi lopulta Saksan kamaralle pienten viisumisotkujen jälkeen juuri ennen semesterin alkua. Hän on kotoisin Ecuadorista ja on minua pari vuotta nuorempi. Andresin heikkous on venäläistaustaiset naiset ja hän on ollut jenkeissä Orlannon Disney Worldissa harjoittelussa, joten englanti sujuu mallikkaasti. Niin, ensimmäisten bileiden jälkeen Andres tuli aamulla kotiin ja samoilla silmillä aamupäivällä kouluun. Kotimatkalla U-Bahnissa kuitenkin uni vei voiton ja unta jatkuikin sitten seuraavat kolme tuntia. Lopulta kaveri heräsi ja näki ikkunasta Allianz-areenan, eli toisella puolella kaupunkia oltiin. Mahtanut olla kuskilla hauskaa kun on junan kääntöpaikalla nähnyt saman herran nukkuvan jo kolmatta metrokierrosta…

My roommate Andres, Jürgen, and Andrei

 

Viime viikolla Anni tuli käymään ja lähdimme muutamaksi päiväksi Salzburgiin vuoria ihmettelemään. Pyhäpäivänä hyppäsimme Salzburgissa bussiin ja noin tunnin matkan päässä oli St. Gilgenin kylä ja Wolfgangsee  (kuinkas muutenkaan). Lähdimme kiipeämään merkattua reittiä ylös ja pääsimme noin 1200 metriin, jossa lumensyvyys ylitti miellyttävyyden rajan. Reitti oli puoliksi laskettelurinnettä, joten jyrkkyyttä oli paikoin ihan tarpeeksi. Ylhäällä aukeni kuitenkin hienot maisemat ja picnickin jälkeen lähdimme alaspäin.

Hiking view at Wolfgangsee with Anni

Real natural mountain water, so fresh!

Kotimatkalla jaoimme Bayern-lipun (ryhmälippu) jonkun saksalaisen jannun kanssa, jolla kävi kyllä aivan uskomattoman huono tuuri. Noin puolen tunnin matkan jälkeen juna alkoi täyttyä ja piti vähän tiivistää istumapaikoilla. Tämä saksalainen kaveri sai matkaseurakseen noin 60-vuotiaan täti-ihmisen, jolla olikin sitten vähän enemmän tarinaa kerrottavanaan täysin ventovieraalle ja 40 vuotta nuoremmalle tyypille. Seuraavat puolitoista tuntia menivätkin tähän malliin:

5min:  Hmmm, kylläpäs tuo täti puhuu paljon…

10min: Hehe, vieläkin tuo selittää sitä kun aviomiehen kanssa Italian reissulla autosta puhkesi rengas ja voi hyvänen aika sentään.

15min: Uusi kännykkä, joka soi minuuttitolkulla kun vastausnappulaa ei löydy millään. Siitä alkaakin luontevasti uusi tarina, jossa ovat mukana sisko, sisarenpoika, naapuri ja ties kuka. Saksalainen kaveri luo jo äimistyneitä katseita ja pyörittelee päätään huvittuneena.

20min: Vastapäätä isänsä sylissä istuva pikkutyttö ei pysty pidättämään hihitystään ja joutuu kääntymään isän toiselle polvelle. Isänkin pokerinaama on koetuksella ja samalla itse joudun kääntämään rintamasuuntani kohti ikkunaa; ei nyt ihan ääneenkään viitsi hekotella.

25min: Nyt mennään Irlannissa, jossa sukulaisen puoliso on töissä jossakin matkatoimistossa.

30min: Noin 30 sekunnin hiljaisuus! Jaaha, joko olis kaikki tarpeellinen kerrottu?

30,5min: Ja juttu jatkuu.

35min: Hitsi kun se Hesarin kuukausiliite tuli luettua jo menomatkalla. Mutta hei, onhan mulla korvanapit… tai sitten ei, ne jäi kotiin.

40min: Vieressä istuva rouva yrittää epätoivoisesti vilkuilla kauempia paikkoja, jos jossain sattuisi olemaan vapaata, mutta ei, juna on täynnä. Rouvan puutarhalehtikin on selattu ahdistuneesti jo kolme kertaa läpi.

60min: Tämäkin vielä, pilotti kuuluttaa, että juna on aikataulustaan vartin myöhässä!

Viimeiset 30min: Täysi junan yläkerrallinen hajonneita kanssamatkustajia ja lisää äärettömän mielenkiintoisia tarinoita.

Olipahan matka!

Täällä elämä jatkuu. Tarinaa tulee lisää ehkä jopa lähiaikoina!