Suunnitelmat matkan suhteen alkoivat jo varmaan puoli vuotta sitten, kun Tapsan kanssa tuli kalastaminen puheeksi. Viikko lyötiin alustavasti lukkoon Tapsan kesäloman puoliväliin ja minun kotiinpaluun jälkeiselle ajankohdalle. Lopulta kerkesin olemaan Suomessa vain pari viikkoa, kun reissu viimein koitti. Pikkuveljeltä farmariauto lainaksi, tolkuton määrä erävehkeitä takaluukkuun ja sitten menoksi.

Suunnitelmiemme mukaan ajoimme ensin mökillemme Leville, jossa luonnollisesti kävimme tutustumassa heti paikallisen juottolaan maanantai-iltaan. Henkilökunnan lisäksi ravintolassa oli meidän lisäksemme noin kaks muuta asiakasta, joten totesimme parhaaksi siirtyä takaisin mökille valmistautumaan seuraavan päivän koitoksiin.

Aamulla hyvin levänneinä pakkailimme romppeita ja valmistimme tukevan lounaan. Seuraava hellalla valmistettu ateria syötäisiinkin sitten vajaan viikon kuluttua samaisella mökillä. Pienimuotoinen vaeltelu yhdistettynä kalasteluun tarkoittaa suurta varustevuorta, joka pitää lihasvoimalla kantaa metsän siimeksiin. Usko meinasi jälleen kerran loppua kun sulloimme viinap..ei vaan viimankestäviä vaatteita jo ennestään ylipakattuihin rinkkoihin. Lopulta kuitenkin kantamukset oli mahdutettu ja otimme kumijalan alle siirtymän kohti Lapin erämaita. Tästä eteenpäin käytän vain paikkojen peitenimiä, jotta salaiset kalapaikat säilyvät neitseellisinä myös tulevia reissuja silmällä pitäen.

We took this heap into the wilderness

Ajelimme maantietä noin tunnin verran, jonka jälkeen poikkesimme pois pääväylältä. Metsätien alkupäässä komeili suuret varoitukset, jotka antoivat ymmärtää, ettei normaalilla asvaltin halkojalla ole tielle mitään asiaa, mutta me vähät välitimme näistä poromiesten asettamista etelänturistien karkoituskylteistä.

Local people tried to evict us by some silly signs, but we didn't give up!

Reindeers, our best and only neighbours during the week.

Välillä miehistön oli jalkauduttava, jotta suurimmat montut saatiin ylitettyä ilman suurempaa dramatiikkaa, mutta muuten matka taittui rauhallisesti, tosin hieman jännittyneesti. Huonokuntoisen tien lisäksi jännitysmomenttia lisäsi kännykkäverkko, joka loisti poissaolollaan heti kun pääsimme vähän kauemmas päätiestä. Tie kävi lopulta niin surkeaksi, että oli laitettava auto sivuun ja jatkettava jalan. Sopiva metsäjärvi sijaitsi noin seitsemän kilometrin päässä tiestä, joten vähän pääsimme harrastamaan tervehenkistä ulkoliikuntaa.. Tästä reippailusta opimme sen verran, että soita kannattaa pikkuisen koittaa välttää. Järvi sijaitsi hieman hankalasti suo-alueella, joten kalastaminen osoittautui hieman hankalaksi. Tästä reipastuneena pojat innostuivat ottamaan kaiken ilon irti Lapin erämaiden tuomasta vapaudesta, ja pian jänkhällä leijasikin paksun savuerhon lisäksi melkoinen älämölö. No, naapurit tuskin häiriintyivät, koska niitä ei todellakaan ollut.

Just relaxing

Tapio and Niko tried to communicate with the reindeers by some smoke signals.

Seuraavalle könkhäälle päätimmekin siirtyä heti aamun valjettua, mutta ensin oli suoritettava pienimuotoinen mossan ylitys. Eilisestä viisastuneina varasimme jalkaan kumisaappaat, ja suon ylittäminen olikin melkoista juhlaa. Parin tunnin päästä olimmekin jälleen autolla ja sääkin suosi ulkoilijoita mittarin näyttäessä +25°C. Päätimme ottaa seuraavaksi hieman toisenlaisen lähestymisen vesistöön, ja lähdimme tutkimaan Ounasjoen tarjontaa. Löysimme mukavan koskipaikan, jonne pystytimme teltan. Ilta meni mukavasti Ounasjoessa kalastellessa, vaikka saalis jäikin vähän heikoksi. Pelkästään maisemien mahtavuus ja täysin eristyksissä oleminen toi niin mukavan olon, ettei laiha syönti haitannut fiilistä.

Tapio at Ounasjoki. The perfect isolation from the settlements and other people gave some euphoric feelings which are impossible to describe.

Tapio, loimutammukka, kuksa, teltta, nuotio and Jallu. Perfect!

Aamulla otimme jälleen uuden suunnan ja ajoimme hieman syvemmälle erämaahan. Löysimme lähes täydellisen joen, jonka ympärillä maastokin oli suhteellisen helppokulkuista. Joki oli sopivan vaihtelevaa, tarjoten välillä mukavia koskipaikkoja ja vähän rauhallisempia syvänteitä. Eräkalastausta  parhaimmillaan siis. Jalokalaakin alkoi nousemaan, vaikka saaliskoko ei ollut järin suurta. Joka tapauksessa arvokalan saaminen koskemattoman luonnon keskeltä on aivan mahtava kokemus.

Drinking water straight from the river

Niko in action.

Illalla pystytimme jälleen leirin ja loimutimme tikkutammukkaa nuotiolla...arvatenkin aikas hyvää! Vielä hieman kaatoryyppyä ja sitten painuimme valtavan telttamme perille nukkumaan. Jälleen aamulla puurot ja ruisleivät huiviin ja suunta kalapaikoille. Mukavan kokoisen tammukan karkutus heti aamuun vain lisäsi kalastusintoa ja varmisti, että kala on syönnillä. Noin tunnin heittelyn jälkeen menin täysin uudelle koskipaikalle, jonne heitin vastavirtaan nappiin osuneen heiton. Tärppi juuri siinä kohtaa, jossa kalan ajattelin lymyilevän ja sitten olikin syke kahdensadan paremmalla puolella. Kala ei ollut merikaloihin verrattuna kovinkaan suuri, mutta voimaa sitäkin enemmän. Pienen väsyttelyn jälkeen kala oli haavissa ja mieli korkealla.

Some harjus (Thymallus thymallus) and one tammukka (Salmo trutta fario)

40cm of pure beautiness. This is why we came here for!

Aamupäivä meni mukavasti kalastellessa, mutta syönti heikkeni selvästi aamusta. Vielä yksi kohtuullisen suuren ahvenen karkutus ja sitten olikin aika siirtyä takaisin leiriin. Valmistimme tammukasta kunnon sopan, joka maistui jälleen kerran mahtavalta. Laitoimme leirin kansaan ja aloimme tekemään lähtöä takasin Leville.

Metsässä on aina hienoa, mutta hieno oli myös fiilis päästä saunaan ja pesulle. Pieni noste päälle, hyvää ruokaa ja jälleen tarkastamaan Hullun Poron meininki. Tällä kertaa tupa oli täynnä ja Lapin isännillä meno päällä. Valomerkin lähestyessä päätimme siirtyä takasin tukikohtaan ja yöpuulle.

Seuraavana aamuna hieman turistikierrosta Levin maastossa ja viikosta palautumista. Sunnuntaina suuntasimme nokan kohti etelää ja illalla auton pesun jälkeen reissu oli saatu pakettiin.

Kalastamisen ja vaeltelun yhdistäminen on kyllä erinomainen tapa nauttia luonnosta. Tämä reissu oli seurueellemme lajissaan ensimmäinen, mutta ensi kesänä otamme varmasti uusiksi. Ensi kerralla olemme myös hieman viisaampia reittiä suunnitellessamme ja tiedämme, että suo ei ole helpointa maastoa liikkua. Kuvia olisi pitänyt malttaa jälleen kerran ottaa enemmän, mutta tilanne on vähän sama kuin laskureissuilla: kun kala syö, ei malta. Ja kun kala ei syö, ei muuten viitsi. Laskiessa hyvillä keleillä koittaa ottaa kaiken irti puuterista, ja rapakelillä kuvaaminen on muuten vähän turhaa. Ensi kerralla sitten enemmän kuvia...

On tullut aika laittaa piste tälle blogille. Muistan vielä elävästi kun kirjoitin linja-autossa ensimmäistä päivitystä matkalla Helsinki-Vantaalle, ja siitäkin on jo noin vuosi aikaa. Vietin Münchenissä mahtavan vaihtovuoden, enkä päivääkään vaihtaisi pois. Kuulin myös vaihtokoordinaattoriltamme Kaisalta, että monella vaihto-opiskelijalla on mennyt paljon aikaa sairastellessa. Itse olin onnekas, enkä sairastanut käytännössä yhtään. Muutenkin sain kokea todella paljon uutta, ja koulussakin tuli käytyä ylen määrin.

Kiitos kaikille blogia lukeneille! Saatan tähän, taikka  sitten johonkin muuhun blogiin lisätä uusia kertomuksia tulevista matkoista, tai valokuvaukseen liittyvistä asioista.

Auf Wiedersehen!

-Antti-