Kolme viikkoa meni taas todella nopeasti, tai oikeastaan koko marraskuu. Viime viikkojen ehdoton kohokohta oli autoreissu etelään Jannen, Rasmuksen ja Priitin kanssa. Siitä lisää vähän myöhemmin. Kuun alussa kävimme myös valloittamassa Saksan korkeimman huipun, Zugspitzen. Tällä viikolla olimme isolla porukalla katsomassa Champions liigan ottelun Bayern München vastaan Israelilainen Maccabi Haifa. Eilen olimme vielä Janne kanssa Porcupine Treen keikan Tonhallella. Nyt koitan pukea näitä reissuja vähän sanoiksi, mutta kuvat saavat luvan toimia sanojen jatkeena.

 

Zugspitzelle lähdimme pakoon Heiglhofstraßen keltapunavihersinioransseja seiniä. Otimme asemalta Bayern-ticketin ja hyppäsimme Garmisch-Partenkircheniin vievään junaan. Garmischista jatkoimme matkaa vähän pienemmällä puuskuttajalla, joka vei ylös huipulle. Juna meni loppumatkasta noin 25 minuuttia kallion sisällä melkoisen jyrkästi, ja ylhäällä odottikin ihan täysi talvi laskettelijoineen. Ylhäällä tajusimme matkustaneemme puolivahingossa pummilla, mutta ystävällinen kaapelihissin kuljettaja tarjoutui myymään meille koko päivän lasketteluun oikeuttavat hävyttömän hintaiset hissiliput. No, sielläpähän olimme Saksan huipulla kalliit hissiliput kourassa ja laskuvehkeet Suomessa. Tuli ihan olo, kuin olisi äijäporukalla Lapissa hiihtoreissulla... Vähän se alkuun kirpaisi liput maksaa, mutta kun pääsimme aivan huipulle, oli se joka pennin arvoista.

 

Zugspitze, to East

 

Maisemat olivat hienot ja vähän erilaiset, verrattuna perinteisiin alppimaisemiin. Etelän puolella nimittäin näkyi silmän kantamattomiin vuorten huippuja, mutta pohjoisen puolella Alpit loppuivat kuin seinään ja tasamaa jatkui loputtomiin. Horisontista oli myös mahdollista bongata Münchenin silhuetti (mutta ei pilvenpiirtäjiä, nimittäin niitä ei ole tässä kylässä ole).

 

Eibsee

View to North, München behind those two lakes

View to South

To East

 

Kokeneet vuorikiipeilijät Janne ja Rasmus nauttivat suunnattomasti olostaan rotkon reunalla, ja seuraava kuvapari havainnollistaa tilannetta mielestäni kohtuullisesti.

Non scared- Rasse and Janne

Victory!

 

Seuraava viikko meni rauhallisesti Münchenin maisemissa koulua käydessä.

 

Reissua edeltävänä keskiviikkona kävimme varaamassa auton valmiiksi ja perjantaina aamulla oli herätys kello 5:15. Auto alle ja matkaan. Bled – järvelle Sloveniaan saavuimme jos hyvissä ajoin aamupäivällä. Ajoimme auton parkkiin ja lähdimme ihastelemaan maisemia. Ilma sattui olemaan tyyni ja järvi näytti oikein hienolta. Paikanpäältä olisi ollut mahdollisuus vuokrata vene, jolla olisi päässyt järven keskellä sijaitsevalle kirkkosaarelle, mutta kiireisen aikataulun vuoksi otimme vain pakolliset turistikuvat ja jatkoimme matkaa.

 

Boys and the leaning church of Bled

 

Suuntasimme nokan jälkeen kohti etelää ja Slovenian luoteiskulmaa. Italian rajaa viistäen saavuimme rannikolle ja Piranin kylään. Hämmennystä aiheutti hieman se, että kylän keskustaan ei päässyt lainkaan autolla, kulkuneuvot piti jättää keskustan laitamille. Tarkoituksemme oli yöpyä tässä ko. kylässä, mutta ainut hostelli oli suljettuna turistisesongin ulkopuolella. Viereisestä Portorozin löysimme kuitenkin mukavan hostellin, joka sijaitsi hienolla paikalla korkealla kukkulalla.

 

Janne, Priit, Antti and Rasmus

 

Hostellin buukattuamme menimme marketin kautta syömään mukavaan kuppilaan kaupungin laitamille. Muutama paikallinen olut antoi se verran hyvän alkuvauhdin, että päätimme lähteä vielä ihastelemaan itse keskustaa. Tuli kyllä selväksi, että olimme asialla sesonkikauden ulkopuolella, koska kylä oli totaalisen hiljainen eikä muita turisteja tarvinnut katsella.

 

Piran

 

Hostellilla paransimme vielä maailmaa keittiössä jekkupullon kiertäessä ringissä. Suunnilleen ajoissa nukkumaan ja aamulla jälleen herätys kello kuusi.

 

Janne's "mistake"

 

Portoroz by night

 

Aamulla maiset avautuivat paremmin ja näimme hienosti alas merelle hostellin parvekkeelta. Tasainen sumu kuitenkin velloi kauttaaltaan, joten värimaailma jäi hieman hailakaksi.

 

 

Hyppäsimme jälleen autoon ja jatkoimme rannikkoa pitkin etelään. Pysähdyimme Porecin kaupungissa (tai kylässä) ja menimme vähän kiertelemään rannalle. Paikka osoittautui kuitenkin aika perusmestaksi, joten otimme suunnaksi Pulan kaupungin.

Porec

 

Pulassa sijaitsee maailman toiseksi suurin amfiteatteri, ja olihan se aika vakuuttava ilmestys. Kävelimme kaupungilla pari tuntia ja sitten tulikin jo vähän kiire Cresin saarelle vievään lauttaa.

The amphitheatre of Pula

 

Pula

 

Our pink Devil

 

Welcome to the jungle

 

Lautta lähti länsirannikolta Brestovan kylästä ja sinne oli noin tunnin ajomatka Pulasta.  Tällä etapilla maisemat vaihtuivat laidasta laitaan ja välillä tie kulki vuorilla todella syvien rotkojen liepeillä.

 

Plomin, Croatia

Lautta lähti Brestovasta ja kesti Cres:lle noin puoli tuntia. Cres:llä tie nousi ensin korkealla rinteiden huipulle ja sieltä aukenivat jylhät maisemat merelle. Odotukset saarta kohtaa olivat ennen matkaa aika korkealla ja näihin odotuksiin saimme kyllä vastinetta saman tien, sen verran komian näköistä.  Jälleen kerran saimme huomata, että olimme lähes ainoat turistit mailla halmeilla ja avoimen ravintelin löytäminen tuotti vähän vaikeuksia. Lopulta löysimme ravintolan, josta saimme todella hyvät ruuat kohtuulliseen hintaan.

 

Retro

 

On the board

 

Road at Cres

 

Ajoimme saaren puoliväliin, josta hyppäsimme jälleen lautalle. Tämä jolla vei meidät Krk:n saarelle. Kroatialaiset ovat ilmeisesti todenneet vokaalien käytön jotenkin yliarvostetuksi, vai mitä olette mieltä esimerkiksi kylän nimestä Vrh? Krk:n kylästä meidän oli tarkoitus etsiä hostelli, mutta kaikki kylän majatalot olivat kiinni. Parin tunnin kaupunkisuunnistuksen ja paikallisten teinin väärien reittiohjeiden kyllästäminä suuntasimme seuraavaan Punatin kylään. Sieltä löysimme lopulta avoinna olevan hotellin. Respan setä osasi kertoa, että Cresillä ja Krkssa ei ole tällä hetkellä muita paikkoja avoinna; jäimme siis sinne.

 

Cres

Tavarat huoneeseen ja hotelliin baariin oluelle. Illalla vielä vähän Jekkua ja seuraavan päivän kujeiden suunnittelua. Punat oli todellinen satamakylä, ja rannalla oli toinen toistaan hienompia jahteja ja suuri veneiden telakka-alue.

 

Planning moment

 

Jannen ohjatut aamutoimet hotellin parvekkeella. Janne refreshing

 

Very bad boys

 

Aamulla palkitsimme itsemme heräämällä vasta vartin yli kuusi. Söimme tukevan aamupalan ja lähdimme ajamaan aina vain pienempiä ja hiekkaisempia teitä. Vielä vähän uneliasta matkaseuruetta herätteli radiosta kuuluneet kirkonmenot. Lopulta tie päättyi kokonaan ja jalkauduimme. Maasto oli melkoisen haastavaa ja nilkkojen kanssa sai olla tarkkana, varsinkin kun vaelluskenkinä toimivat kesäiset sandaalit.

 

Something wild

 

Jonkin matkaa käveltyämme edessä avautui näkymä laguunille. Päätetty oli, että uimaan mennään ja niin sitä sitten mentiin. Alkuun vesi tuntui aika kylmältä, mutta nopeasti siihen tottui. Uimisten jälkeen istuimme vain hiljaa rannalla ja kuuntelimme hiljaisuutta. (menipä nyt herkistelyksi…) Paikka oli kyllä aivan mahtava ja oli hieno olla niin luonnon keskellä kaukana asutuksista.

 

 

The lagoon

Swimming in November

 

Kiertelimme vielä ympäriinsä ja lopulta lähdimme takaisin päin. Suuntasimme Baska:n kylään, jossa tiesimme 1.8 km pitkän hiekkarannan olevan. Kylä oli jälleen epätodellisen autio ja kuvasta puuttui enää länkkäreistä tutut preeriapallot.

 

Baška

Haimme marketista vähän evästä ja suuntasimme pohjoiseen. Pysähdyimme matkalla vielä picnicille ja ajoimme pieniä vuoristoteitä ja saavuimme saarelta pois johtavalle sillalle. Saari jäi taaksemme…

 

Ajoimme Slovenian kautta Villachin kaupunkiin Itävallan rajamaille. Sieltä löysimme helposti hyvän hostellin ja menimme vielä syömään kiinalaiseen ravintolaan. Nautimme hyvää itävaltalaista olutta oikein useamman annoksen verran ja kertailimme reissun tapahtua. Nukkumaan mennessä saimme loistoidean opetella viron kieltä Priitin johdolla, mutta ei siitä sen enempää.

 

Portrait, aber wo ist Janne?

 

Päätöspäivänä ajelimme hienoja vuoristoteitä Itävallan puolella ja nautimme viimeiset Alppimaisemat. Sitten vielä viimeinen autobaana Salzburgista Müncheniin. Perillä olimme alkuillasta väsyneinä, mutta upeita kokemuksia rikkaampina. Tuntui hienolta nähdä niin erilaisia maisemia ja kulttuureita vain päivän ajomatkan päässä toisistaan. Kroatiaan jäi vielä paljon nähtävää ja koettavaa. Sinne menen vielä uudestaan.

 

The last picnic at Alps

 

The results

 

Also Halti was travelling with us. Go to check his page.

 

Viime keskiviikkona kävimme katsomassa Champions liigan ottelun Bayern München vastaan Maccabi Haifa. Itse ottelusta ei jäänyt paljoakaan jälkipolville kerrottavaa, mutta voitto sentään tuli. Bayern on pelannut viime aikoina melkoisen kehnosti, ja fanit olivat silminnähden pettyneitä koko joukkueeseen. Tunnelma ei ollut katossa kuin satunnaisesti ja siksi olisikin hieno mennä vielä keväämmällä uudestaan. Allianz Arena oli kyllä muuten viimeisen päälle hieno.

 

Bayern - Maccibi Haifa

 

Pari viikkoa siten Janne mainitsi ohimennen mesessä, että on menossa Porcupine Treen keikalle ja sanoi, että tuskin kukaan haluaa lähteä mukaan. Pyysin kuitenkin Jannea varaamaan liput myös minulle, vaikka en ole bändiä ennen kuunnellut. Keikka oli hyvä ja vähän erilainen, ja yleisö oli mukana täysillä. Hieno kokemus sekin.

 

Ensi viikolla on tarkoitus järjestää poikien kanssa oikein todelliset pikkujoulut suomalaiseen tyyliin. Tuskinpa niistä kemuista jää käteen muuta kuin suuri pahoinvointiepidemia, mutta katsotaan mitä tuleman pitää.

 

Onneksi olkoon, jos pääsit tämän tekstin loppuu! Nyt kuitenkin vaikenen ja jatkan tästä taas joku päivä.